Ällistelyä, äimistelyä ja remakkanaurua Suoria havaintoja ympäröivästä

Tilipäätös pelistä pudonneille

Ehdokas 3.
Timo Soinin etukeno puuttui.

Jytky väsähti. Eduskuntavaalien jättipotti suli ja Soinin voittokulku loppui karulla tavalla. Vaikutti siltä, ettei Soini ollut liikkeellä tosissaan. Slogan-tehdas ei kyennyt tuottamaan näihin vaaleihin sellaisia yhden rivin sukkeluuksia, joita kansa olisi halunnut kuulla. Vaisut vaalikeskustelut ja aseettomuus Eurooppa-politiikassa saivat Soinin kampanjaan heti alusta alkaen negatiivisen sävyn. Sitä paitsi sekalainen kansanedustajalauma oli sekin ehtinyt tehdä tehtävänsä. Viimeisen vuoden aikana Soinin fiksuin liike on ollut jättäytyminen hallituksen ulkopuolelle. Hän ei voinut siinä vaiheessa mennä takuuseen omasta porukastaan. Tuskin menisi vieläkään.

Toisella kierroksella äänet menevät nukkuville ja Niinistölle.

 

Ehdokas 4.
Paavo Väyrynen on politiikan Lasarus.

Paavo Väyryselle on pakko nostaa hattua. Poliittisen uskottavuutensa ties kuinka monta kertaa menettänyt korkkipää pulpahti jälleen pinnalle. Kolmen prosentin gallup-kannatuksen nostaminen 17 prosentin vaalitulokseksi on kova suoritus. Siinä samalla Väyrynen tuli yhdistäneeksi puolueensa. Hän toi Soinin laumaan eksyneet lampaat takaisin Keskustan neliapilahalmeeseen. Poikkeuksellista Väyrystä oli sekin, että hän ei kirvelevän tappion jälkeen lähtenyt syyttelemään ketään. Ei edes mediaa.

Toisella kierroksella äänet menevät pääosin Niinistölle.

 

Ehdokas 5.
Paavo Lipposta nöyryytettiin käsittämättömällä kampanjalla.

Jopa Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen oli vaali-iltana aidon murheissaan “valtiomies  Paavo Lipposen” surkeista luvuista. Vaaliasiantuntijat puhuivat ikärasismista, mutta Lipposen oma esikunta tuntui tuijottavan ikäkysymykseen kaikkia muita enemmän. Hänelle tehtiin nuorekkaaksi tarkoitettu Pöö-kampanja, joka sai valtiomiehen näyttämään ääliöltä - kuin Paavi pellen vaatteissa. Kovinkaan suuri uutinen ei ole se, että Mikael Jungner oli yksi suurimmista Pöö-kampanjan puolestapuhujista. Pieleen meni. Vanhaa valtiomiestä nöyryytettiin ja vedettiin kölin alitse.

Toisella kierroksella äänet menevät pääosin Haavistolle.

 

Ehdokas 7.
Sari Essayahin suurin ongelma oli puolue.

Sari Essayah oli vaalikeskustelujen suurin myönteinen yllätys. Vahvaa asiaosaamista, kiihkottomuutta omien arvojen puolustamisessa ja rehellistä puhetta positiivisella ilmeellä. Kuitenkin Päivi Räsäsen varjo taustalla pimensi auringon. Räsäsen Kristillisdemokraatit on puolueena monelle sellainen mörkö, ettei Essayahin viesti voinut mennä perille. Ainoa tahra kampanjoinnissa oli sokea Israel-myönteisyys, sekin suoraan puolueen agendalta.

Toisella kierroksella äänet menevät Niinistölle.

 

Ehdokas 8.
Eva Biaudet edusti punavihreätä RKP-siipeä.

Biaudet oli näiden vaalien toinen vasemmistolainen ehdokas. Kielipuolueessa ovet ovat samalla tavoin leveällä kuin Vihreissä. Tämä tekee äänestäjän oikeusturvasta reikäjuustoa. Asiaosaamiseltaan Biaudet oli ehdokas Arhimäen luokkaa - kapea-alainen. Biaudet saa olla tyytyväinen siitä, että voitti niukasti naistenväliset.

Toisella kierroksella äänet menevät pääosin Niinistölle.

 

Ehdokas 9.
Paavo Arhinmäki pelasti puolueensa.

Vasemmistoliitto elää ja voi melko hyvin, kiitos Arhinmäen. Yhdessä gallupissa nuorin Paavo oli jopa edellä vanhinta Paavoa. Jo tämä teki kampanjasta onnistuneen. Arhinmäki oli arrogantti ja röyhkeä oma itsensä - populismin vastakohta. Hän jopa otti kantoja, joiden tiesi vievän ääniä itseltään. Hän ilmoitti, ettei tulisi toivottamaan Jumalan siunausta uudenvuodenpuheensa lopuksi. Joutavanpäiväinen asia, joka ei tuonut yhtään lisä-ääntä, mutta vei varmasti useampia. Arhinmäki lunasti puheenjohtajuutensa johtamalla joukkoja edestä. Kunnallisvaaleihin on nyt paljon helpompi lähteä.

Toisella kierroksella äänet menevät Haavistolle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ilta-Sanomat:

Soini Ylelle: Essayah puolueensa uusi tähti, Haavisto "taustajoukkoaan fiksumpi"

MOT.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja